Kiinteä sähkösopimus voi olla viisas valinta, mutta ei kaikille

Kiinteä sähkösopimus
(Last Updated On: 24 maaliskuun, 2024)

Harvassa kotitaloudessa tunnetaan sähkösopimuksiin liittyviä ehtoja tarkasti. Kotitaloudet yleensä kiinnittävät huomiota lähinnä sähkön hintaan ja nykyisin paljon myös sähkön siirtohintaan. Sähkösopimuksia on saatavilla erilaisia, kuluttaja voi esimerkiksi valita pörssisähkön, jonka hintaa elää jokaisen vuorokauden tunnin mukaan. Monille sen sijaan paras sähkösopimus olisi kuitenkin kiinteä hintainen, joten tarkastellaan tällä sivulla tarkemmin, millainen kiinteä sähkösopimus on.

Sähkö on peruspalvelu

Meillä jokaisella on oikeus sähkösopimukseen, koska sähkö kuuluu peruspalveluihin. Varsinkin nuoret saattavat usein unohtaa sähkösopimuksensa ja esimerkiksi sen, mistä yhtiöstä heillä edes on sähkösopimus. Muista siis aina muuttaessasi tehdä sähkösopimus uuteen taloosi ja irtisanoa nykyinen sopimuksesi. Useissa tilanteissa asiakkaan vanhaa sopimusta ei välttämättä voi siirtää uuteen taloon. On siis tarkistettava ja varmistettava, että sopimus sopii uuteen kiinteistöön.

Sähkö on palvelu, jolla on toimitusvelvollisuus. Se tarkoittaa, että jokaisen suomalaisen ihmisen asuinalueella vähintään yhden sähköntoimittajan on toimitettava sähköä kohtuulliseen hintaan ja kohtuullisin ehdoin. Laissa on määritetty myös vähimmäissisältö sähkösopimukseen. Sähkösopimukseen liittyy sekä oikeuksia että velvollisuuksia. Asiakkailla on esimerkiksi oikeus saada korvausta, jos sähköntoimituksessa ilmenee ongelmia. Asiakkaan velvollisuutena on maksaa sähkölaskunsa ajoissa. Mikäli hän ei maksa sähkölaskuaan ajoissa, sähkönjakelu voidaan katkaista.

Kiinteä hinta auttaa talouden suunnittelussa

Kiinteät sähkösopimukset ovat nykyään saatavilla lähes jokaiselta sähköyhtiöltä, joten on hyvin todennäköistä, että myös nykyinen käyttämäsi yhtiö tarjoaa kiinteitä sähkösopimuksia. Yksinkertaisuudessaan kiinteä sähkösopimus tarkoittaa sitä, että asiakas maksaa joka kuukausi saman verran sähköstäsi. Kun tilaat sähkösopimuksen, jossa on kiinteä hinta, on paljon helpompi hallita talouttasi, koska tiedät tarkalleen, kuinka paljon rahaa käytät sähköön kuukausittain.

Tasapainoinen talous auttaa myös pikavippiä hakiessa, sillä lainapalvelut eivät myönnä lainaa ilman luottotietoja.

  Pikavippi Ilman Tuloselvitystä

Asiakkaat voivat nyt valita tarpeisiinsa parhaiten sopivan sopimuksen ja kilpailuttaa lukuisia eri palveluntarjoajien hintoja, sillä lähes kaikki energiantoimittajat tarjoavat nykyisin kiinteähintaisia sähkösopimuksia. Voit tehdä kilpailutuksen joko itse tai käyttää jotakin ilmaista verkkopalvelua. Tällä menetelmällä saat nopeasti selville, mikä yritys tarjoaa edullisimman hinnan ja palvelun tarpeisiisi. Kilpailuttaminen kannattaa aina, sillä saatat säästää sillä satoja euroja vuodessa.

Sähkösopimuksen valinta

Sähkön hinta on yleensä ensimmäinen asia, jota tarkastelet, kun on kyse sähköyhtiöistä ja niiden tarjouksista. Lopulliset sähkökustannukset määritetään kuitenkin eri laskentamekanismeilla sähkösopimuksesta riippuen, mikä saattaa hämmentää varsinkin nuoria ja muita, jotka eivät ole aiemmin perehtyneet sähkösopimuksiin.

Ennen kuin tilaat uuden sähkösopimuksen, tarkista vanhan sopimuksen tyyppi. Mikäli olet esimerkiksi vaihtamassa sähköntoimittajaa, kuitenkaan muuttamatta, muista tarkistaa edellisen sopimuksesi tyyppi. Jos siirryt sähköntarjoajalta toiselle sähköntarjoajalle kesken määräaikaisen sopimuksen, sinulle määrätään ylimääräinen maksu. Jos sähköntoimittajasi on tehnyt sinulle määräaikaisen sopimuksen, sinun on odotettava sopimuksen päättymistä ennen kuin voit vaihtaa sitä. Muutoin sinun on siis maksettava lisämaksu, mikäli haluat purkaa määräaikaisen sopimuksen.

Voit muuttaa sopimustasi ja tilata uuden 14 päivän irtisanomisajalla, jos sopimus on voimassa toistaiseksi. Uuden sopimuksen alkamispäivä voi olla siis aikaisintaan viisitoista päivää tilausksen ajankohdasta. Kun vaihdat sähkösopimusta, uusi sähköyhtiö voi aina irtisanoa vanhan sähkösopimuksen puolestasi heti, kunhan muistat pyytää sitä. Tämä ilmoitetaan myös uuden sopimuksen tilauslomakkeessa, kun teet tilauksen.

Kiinteä hinta sopii mielenrauhaa hakeville

Jos haluat olla varma siitä, että sähkölaskusi eivät nouse sopimuskauden aikana sähkömarkkinoiden muutoksista huolimatta, sinun kannattaa valita kiinteähintainen sopimus. Kiinteähintaisessa sopimuksessa hinta vahvistetaan koko sopimuskaudeksi, yleensä 1-2 vuodeksi. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka sähkömarkkinahinta nousisikin sopimuksen aikana, maksamasi sähkön hinta ei muutu. Kiinteähintaisen sopimuksen haittapuolena on se, että jos sähkön markkinahinta laskee sopimuskauden aikana, et hyödy alemmista hinnoista.

  Lainaa Ulosotossa Olevalle

Usein kysyttyä kiinteähintaisista sähkösopimuksista

Mikä on kiinteähintainen sähkösopimus?

Kiinteähintainen sähkösopimus tarkoittaa sopimusta, jossa sähkön hinta pysyy muuttumattomana koko sopimuskauden ajan. Tämä tarjoaa ennustettavuutta sähkölaskuun ja suojaa hintojen vaihteluilta.

Miten kiinteähintainen sähkösopimus eroaa muista sähkösopimuksista?

Toisin kuin pörssisähkösopimuksissa ja vaihtuvahintaisissa sopimuksissa, kiinteähintaisessa sopimuksessa sähkön hinta ei muutu markkinahintojen mukana. Tämä tekee siitä vakaamman vaihtoehdon kuluttajille.

Kuinka pitkäksi ajaksi voin solmia kiinteähintaisen sähkösopimuksen?

Kiinteähintaisten sähkösopimusten kesto vaihtelee, ja ne voivat olla voimassa esimerkiksi 12, 24 tai 36 kuukautta. Sopimuskauden pituus riippuu tarjouksesta ja sähköyhtiöstä.

Onko kiinteähintainen sähkösopimus aina edullisin vaihtoehto?

Ei välttämättä. Kiinteähintainen sopimus tarjoaa hinnan vakautta, mutta se ei välttämättä ole aina edullisin vaihtoehto. On tärkeää u003ca href=u0022https://perusvippi.fi/pikavippivertailu/u0022u003evertailla u003c/au003eeri sähkösopimuksia löytääksesi itsellesi parhaiten sopivan ratkaisun.

Mitä tapahtuu kiinteähintaisen sähkösopimuksen päätyttyä?

Kun kiinteähintainen sähkösopimus päättyy, voit joko uusia sopimuksen, vaihtaa toisenlaiseen sopimukseen tai valita toisen sähköyhtiön. On suositeltavaa vertailla eri vaihtoehtoja ennen sopimuksen uusimista.

Miten voin löytää edullisimman kiinteähintaisen sähkösopimuksen?

Voit vertailla eri sähköyhtiöiden tarjouksia käyttämällä esimerkiksi sähkön hintavertailusivustoja. Vertailu auttaa sinua löytämään sopivimman ja edullisimman kiinteähintaisen sähkösopimuksen tarpeisiisi.